Kullervo, Kalervon poika,
otti konttihin evästä,
ajoi lehmät suota myöten,
itse kangasta kapusi.
⁵   Sanan virkki vierressänsä,
kertoeli käyessänsä:
"Voi minä poloinen poika,
voi poika polon-alainen!
Jo minä johonki jou'uin,
¹⁰  jou'uin joutavan jälille,
härän hännän paimeneksi,
vasikkojen vaalijaksi,
joka suon on sotkijaksi,
maan pahan matelijaksi!"
¹⁵  Istui maahan mättähälle,
päätyi päivän rintehesen.
Siinä virkki virsissänsä,
lauluissansa noin lateli:
"Paistapa, Jumalan päivä,
²⁰  Herran kehrä, hellittele
sepon karjan kaitsijalle,
poloiselle paimenelle,
elä Ilmarin tuville,
emännällen ensinkänä!
²⁵  Emäntä hyvin elävi,
vehnäsiä viiltelevi,
piirosia pistelevi,
voita päälle vuolaisevi.
Paimen parka kuivan leivän,
³⁰  kuivan kuoren kurskuttavi,
kauraisen kavertelevi,
lemettisen leikkoavi,
olkisen ojentelevi,
petäjäisen peiputtavi,
³⁵  veen lipillä luikkoavi
märän mättähän nenästä.
"Mene, päivä, viere, vehnä,
alene, Jumalan aika!
Kule, päivä, kuusikolle,
⁴⁰  viere, vehnä, vitsikölle,
karkoa katajikolle,
lennä leppien tasalle!
Päästä paimenta kotihin
voivatia vuolemahan,
⁴⁵  rieskoa repäisemähän,
kakkaroita kaivamahan!"
Silloin Ilmarin emäntä,
paimenen pajattaessa,
Kullervoisen kukkuessa,
⁵⁰  jo oli vuollut voivatinsa,
itse rieskansa reväisnyt,
kakkaransa kaivaellut;
keittänyt vetisen vellin,
kylmän kaalin Kullervolle,
⁵⁵  jos' oli rakki rasvan syönyt,
Musti murkinan pitänyt,
Merkki syönyt mielin määrin,
Halli haukannut halunsa.
Lintunen lehosta lauloi,
⁶⁰  pieni lintu pensahasta:
"Jos oisi aika orjan syöä,
isottoman illastella."
Kullervo, Kalervon poika,
katsoi pitkän päivän päälle.
⁶⁵  Itse tuon sanoiksi virkki:
"Jo nyt on aika atrioia,
aika ruoalle ruveta,
evähiä etsiskellä."
Ajoi lehmänsä levolle,
⁷⁰  karjan maata kankahalle;
itse istui mättähälle,
vihannalle turpehelle.
Laski laukkunsa selästä,
otti leivän laukustansa,
⁷⁵  katselevi, kääntelevi.
Tuosta tuon sanoiksi virkki:
"Moni on kakku päältä kaunis,
kuorelta kovin sileä,
vaan on silkkoa sisässä,
⁸⁰  akanoita alla kuoren."
Veti veitsensä tupesta
leivän leikkaellaksensa:
veitsi vierähti kivehen,
kasahutti kalliohon;
⁸⁵  terä vieri veitsosesta,
katkesi kurauksuesta.
Kullervo, Kalervon poika,
katselevi veitsyttänsä,
itse päätyi itkemähän.
⁹⁰  Sanan virkkoi, noin nimesi:
"Yks' oli veitsi veikkoutta,
yksi rauta rakkautta,
isän saamoa eloa,
vanhemman varustamata;
⁹⁵  senki katkaisin kivehen,
karahutin kalliohon,
leipähän pahan emännän,
pahan vaimon paistamahan!
"Millä nyt maksan naisen naurun,
¹⁰⁰ naisen naurun, piian pilkan,
akan ilkeän evähät,
pahan porton paistannaiset?"
Varis vaakkui varvikosta,
varis vaakkui, korppi koikkui:
¹⁰⁵ "Oi on kurja kullansolki,
ainoa Kalervon poika!
Mit' olet mielellä pahalla,
syämellä synkeällä?
Ota vitsa viiakosta,
¹¹⁰ koivu korven notkelmosta,
aja suolle sontareiet,
lehmät liejuhun levitä
puolen suurille susille,
toisen korven kontioille!
¹¹⁵ "Kaikoa suet kokohon,
karhut kaikki katrahasen!
Suet pistä Pienikiksi,
karhut Kyytäksi kyhäise,
aja karjana kotihin,
¹²⁰ kirjavana kartanolle!
Sillä maksat naisen naurun,
pahan vaimon parjaukset."
Kullervo, Kalervon poika,
itse tuon sanoiksi virkki:
¹²⁵ "Malta, malta, hiien huora!
Jos itken isoni veistä,
vielä itkenet itseki,
itket lypsylehmiäsi."
Otti vitsan viiakosta,
¹³⁰ katajaisen karjanruoskan;
sorti suohon lehmäkarjan,
härät murtohon murenti
puoliksi susien syöä,
puolen korven kontioille.
¹³⁵ Suet lausui lehmäsiksi,
karhut karjaksi rakenti,
minkä pisti Pienikiksi,
kunka Kyytäksi kyhäisi.
Lonkui päivä lounahasen,
¹⁴⁰ kiertyi keski-illoillensa,
kulki kuusikon tasalle,
lenti lehmäslypsykselle.
Tuo pahainen paimen raiska,
Kullervo, Kalervon poika,
¹⁴⁵ ajoi kontiot kotihin,
susikarjan kartanolle.
Vielä neuvoi karhujansa,
susillensa suin puheli:
"Repäise emännän reisi,
¹⁵⁰ pure puoli pohkeata,
kun tulevi katsomahan,
lyykistäikse lypsämähän!"
Teki luikun lehmän luista,
härän sarvesta helinän,
¹⁵⁵ torven Tuomikin jalasta,
pillin Kirjon kinterestä.
Lujahutti luikullansa,
toitahutti torvellansa
kolmasti kotimäellä,
¹⁶⁰ kuuesti kujosten suussa.
Tuop' on Ilmarin emäntä,
sepon akka, selvä nainen,
viikon maiotta viruvi,
kesävoitta kellettävi.
¹⁶⁵ Kuuli suolta soittamisen,
kajahuksen kankahalta.
Sanovi sanalla tuolla,
lausui tuolla lausehella:
"Ole kiitetty, Jumala!
¹⁷⁰ Torvi soipi, karja saapi!
Mist' on orja sarven saanut,
torven raataja tavannut,
kun tuo soitelleen tulevi,
toitatellen torvettavi,
¹⁷⁵ puhki korvani puhuvi,
läpi pääni läylentävi?"
Kullervo, Kalervon poika,
sanan virkkoi, noin nimesi:
"Suolt' on orja sarven saanut,
¹⁸⁰ tuonut torven liettehestä.
Jo nyt on karjasi kujalla,
lehmät lääväpellon päässä;
saaospa savun panohon,
käyös lehmät lypsämähän!"
¹⁸⁵ Sepä Ilmarin emäntä
käski muorin lypsämähän:
"Käypä, muori, lypsämähän,
raavahat rakentamahan!
Enpä itse ennättäisi
¹⁹⁰ taikinan alustehelta."
Kullervo, Kalervon poika,
sanan virkkoi, noin nimesi:
"Ainapa hyvät emännät,
taitavat taloiset vaimot
¹⁹⁵ itse ennen lehmät lypsi,
itse raavahat rakenti."
Siitä Ilmarin emäntä
sai itse savupanolle,
tuosta lypsylle tulevi.
²⁰⁰ Katsoi kerran karjoansa,
silmäeli siivatoita;
sanan virkkoi, noin nimesi:
"Karja on kaunihin näköinen,
siivatat sileäkarvat,
²⁰⁵ kaikki ilveksen iholla,
metsän uuhen untuvalla,
tuntuvilla tummelilla,
nännillä näpähyvillä."
Lyhmistihe lypsämähän,
²¹⁰ heittihe heruttamahan.
Veti kerran, tuosta toisen,
kohta kolmatta yritti:
susi päälle suimastaikse,
karhu päälle kuopaiseikse.
²¹⁵ Susi suun revittelevi,
karhu kiskoi kinttusuonet,
puri puolen pohkeata,
katkoi kannan sääriluusta.
Kullervo, Kalervon poika,
²²⁰ sillä kosti piian pilkan,
piian pilkan, naisen naurun,
pahan vaimon palkan maksoi.
Ilmarin iso emäntä
itse loihe itkemähän,
²²⁵ sanan virkkoi, noin nimesi:
"Pahoin teit sä, paimo parka!
Ajoit kontiot kotihin,
suet suurille pihoille!"
Kullervo, Kalervon poika,
²³⁰ tuopa tuohon vastaeli:
"Pahoin tein mä, paimen parka,
et hyvin, emäntä parka!
Leivoit sie kivisen leivän,
kakun paistoit kallioisen:
²³⁵ ve'in veitseni kivehen,
karahutin kalliohon
- ainoan isoni veitsen,
sukukuntani kuraksen!"
Sanoi Ilmarin emäntä:
²⁴⁰ "Oi sie paimo, armas paimo!
Myöstytäpä miettehesi,
perin lausu lausehesi,
päästä suen suutehista,
karhun kynnestä kavista!
²⁴⁵ Mie sun paioilla parannan,
kaatioilla kaunistelen,
syötän voilla, vehnäsillä,
juotan rieskamaitosilla;
vuoen syötän raatamatta,
²⁵⁰ toisen työlle työntämättä.
"Kun et jou'u päästämähän,
käy pian kerittämähän,
kohta kaaun kuolijaksi,
muutun mullan muotoiseksi."
²⁵⁵ Kullervo, Kalervon poika,
sanan virkkoi, noin nimesi:
"Kun on kuollet, kuolkosipa,
kaotkosi, kun kaonnet!
Sija on maassa mennehillä,
²⁶⁰ kalmassa kaonnehilla,
maata mahtavaisimmanki,
leve'immänki levätä."
Sanoi Ilmarin emäntä:
"Oi Ukko, ylijumala!
²⁶⁵ Jou'uttele jousi suuri,
katso kaaresi parahin,
pane vaskinen vasama
tuon tulisen jousen päälle!
Työnnytä tulinen nuoli,
²⁷⁰ ammu vaskinen vasama,
ammu kautta kainaloien,
halki hartiolihojen:
kaa'a tuo Kalervon poika,
ammu kurja kuolijaksi
²⁷⁵ nuolella teräsnenällä,
vasamalla vaskisella!"
Kullervo, Kalervon poika,
itse tuon sanoiksi virkki:
"Oi Ukko, ylijumala!
²⁸⁰ Elä sie minua ammu!
Ammu Ilmarin emäntä,
kaota katala nainen
siirtymättänsä sijalta,
kulkematta kunnekana!"
²⁸⁵ Siitä Ilmarin emäntä,
tuo tarkan takojan nainen,
vieri kohta kuolijaksi,
kaatui kattilanoeksi
oman pirttinsä pihalle,
²⁹⁰ kape'ille kartanoille.
Se oli meno nuoren naisen,
kanssa kaunihin emännän,
jot' oli viikon valvateltu,
vuosin kuusin kuulusteltu
²⁹⁵ Ilmarin iki-iloksi,
sepon kuulun kunniaksi.

1. VK 1:1, VII₄ 1724,1 - tekkee
2. VK 1:2, VII₄ 1724,2 - ajattelloo. Vrt. I₃ 1276,46 ajoni ajattelevi.
3. VKL 1:9, Kantr. I 11:3 Lähtiäni -, I₃ 1276,47 - laulamah.