Tuopa Aino, neito nuori,
sisar nuoren Joukahaisen,
läksi luutoa lehosta,
vastaksia varvikosta.
⁵   Taittoi vastan taatollensa,
toisen taittoi maammollensa,
kokoeli kolmannenki
verevälle veijollensa.
Jo astui kohin kotia,
¹⁰  lepikköä leuhautti.
Tuli vanha Väinämöinen;
näki neitosen lehossa,
hienohelman heinikössä.
Sanan virkkoi, noin nimesi:
¹⁵  "Eläpä muille, neiti nuori,
kuin minulle, neiti nuori,
kanna kaulanhelmilöitä,
rinnanristiä rakenna,
pane päätä palmikolle,
²⁰  sio silkillä hivusta!"
Neiti tuon sanoiksi virkki:
"En sinulle enkä muille
kanna rinnanristilöitä,
päätä silkillä sitaise.
²⁵  Huoli on haahen haljakoista,
vehnän viploista valita;
asun kaioissa sovissa,
kasvan leivän kannikoissa
tykönä hyvän isoni,
³⁰  kanssa armahan emoni."
Riisti ristin rinnaltansa,
sormukset on sormestansa,
helmet kaulasta karisti,
punalangat päänsä päältä,
³⁵  jätti maalle maan hyviksi,
lehtohon lehon hyviksi.
Meni itkien kotihin,
kallotellen kartanolle.
Iso istui ikkunalla,
⁴⁰  kirvesvartta kirjoavi:
"Mitä itket, tyttö raukka,
tyttö raukka, neito nuori?"
"Onpa syytä itkeäni,
vaivoja valittoani!
⁴⁵  Sitä itken, taattoseni,
sitä itken ja valitan:
kirpoi risti rinnaltani,
kaune vyöstäni karisi,
rinnalta hopearisti,
⁵⁰  vaskilangat vyöni päästä."
Veljensä veräjän suulla
vemmelpuuta veistelevi:
"Mitä itket, sisko raukka,
sisko raukka, neito nuori?"
⁵⁵  "Onpa syytä itkeäni,
vaivoja valittoani!
Sitä itken, veikko rukka,
sitä itken ja valitan:
kirpoi sormus sormestani,
⁶⁰  helmet kaulasta katosi,
kullansormus sormestani,
kaulasta hopeahelmet."
Sisko sillan korvasella
vyötä kullaista kutovi:
⁶⁵  "Mitä itket, sisko raukka,
sisko raukka, neito nuori?"
"Onpa syytä itkijällä,
vaivoja vetistäjällä!
Sitä itken, sisko rukka,
⁷⁰  sitä itken ja valitan:
kirpoi kullat kulmiltani,
hopeat hivuksiltani,
sinisilkit silmiltäni,
punanauhat pääni päältä."
⁷⁵  Emo aitan portahalla
kuoretta kokoelevi:
"Mitä itket, tytti raukka,
tyttö raukka, neito nuori?"
"Oi on maammo, kantajani,
⁸⁰  oi emo, imettäjäni!
Onp' on syitä synke'itä,
apeita ani pahoja!
Sitä itken, äiti rukka,
sitä, maammoni, valitan:
⁸⁵  läksin luutoa lehosta,
vastanpäitä varvikosta.
Taitoin vastan taatolleni,
toisen taitoin maammolleni,
kokoelin kolmannenki
⁹⁰  verevälle veijolleni.
Aloin astua kotihin;
astuinpa läpi ahosta:
Osmoinen orosta virkkoi,
Kalevainen kaskesmaalta:
⁹⁵  'Eläpä muille, neiti rukka,
kuin minulle, neiti rukka,
kanna kaulanhelmilöitä,
rinnanristiä rakenna,
pane päätä palmikolle,
¹⁰⁰ sio silkillä hivusta!'
"Riistin ristin rinnaltani,
helmet kaulasta karistin,
sinilangat silmiltäni,
punalangat pääni päältä,
¹⁰⁵ heitin maalle maan hyviksi,
lehtohon lehon hyviksi.
Itse tuon sanoiksi virkin:
'En sinulle enkä muille
kanna rinnanristiäni,
¹¹⁰ päätä silkillä sitaise.
Huoli en haahen haljakoista,
vehnän viploista valita;
asun kaioissa sovissa,
kasvan leivän kannikoissa
¹¹⁵ tykönä hyvän isoni,
kanssa armahan emoni.'"
Emo tuon sanoiksi virkki,
lausui vanhin lapsellensa:
"Elä itke, tyttäreni,
¹²⁰ nuorna saamani, nureksi!
Syö vuosi suloa voita:
tulet muita vuolahampi;
toinen syö sianlihoa:
tulet muita sirkeämpi;
¹²⁵ kolmas kuorekokkaroita:
tulet muita kaunihimpi.
Astu aittahan mäelle
- aukaise parahin aitta - !
Siell' on arkku arkun päällä,
¹³⁰ lipas lippahan lomassa.
Aukaise parahin arkku,
kansi kirjo kimmahuta:
siin' on kuusi kultavyötä,
seitsemän sinihamoista.
¹³⁵ Ne on Kuuttaren kutomat,
Päivättären päättelemät.
"Ennen neinnä ollessani,
impenä eläessäni
läksin marjahan metsälle,
¹⁴⁰ alle vaaran vaapukkahan.
Kuulin Kuuttaren kutovan,
Päivättären kehreävän
sinisen salon sivulla,
lehon lemmen liepehellä.
¹⁴⁵ "Minä luoksi luontelime,
likelle lähentelime.
Aloinpa anella noita,
itse virkin ja sanelin:
'Anna, Kuutar, kultiasi,
¹⁵⁰ Päivätär, hope'itasi
tälle tyhjälle tytölle,
lapsellen anelijalle!'
"Antoi Kuutar kultiansa,
Päivätär hope'itansa.
¹⁵⁵ Minä kullat kulmilleni,
päälleni hyvät hopeat!
Tulin kukkana kotihin,
ilona ison pihoille.
"Kannoin päivän, kannoin toisen.
¹⁶⁰ Jo päivänä kolmantena
riisuin kullat kulmiltani,
päältäni hyvät hopeat,
vein ne aittahan mäelle,
panin arkun kannen alle:
¹⁶⁵ siit' on asti siellä ollut
ajan kaiken katsomatta.
"Sio nyt silkit silmillesi,
kullat kulmille kohota,
kaulahan heleät helmet,
¹⁷⁰ kullanristit rinnoillesi!
Pane paita palttinainen,
liitä liinan-aivinainen,
Hame verkainen vetäise,
senp' on päälle silkkivyöhyt,
¹⁷⁵ sukat sulkkuiset koreat,
kautokengät kaunokaiset!
Pääsi kääri palmikolle,
silkkinauhoilla sitaise,
sormet kullansormuksihin,
¹⁸⁰ käet kullankäärylöihin!
"Niin tulet tupahan tuolta,
astut aitasta sisälle
sukukuntasi suloksi,
koko heimon hempeäksi:
¹⁸⁵ kulet kukkana kujilla,
vaapukkaisena vaellat,
ehompana entistäsi,
parempana muinaistasi."
Sen emo sanoiksi virkki,
¹⁹⁰ senp' on lausui lapsellensa.
Ei tytär totellut tuota,
ei kuullut emon sanoja;
meni itkien pihalle,
kaihoellen kartanolle.
¹⁹⁵ Sanovi sanalla tuolla,
lausui tuolla lausehella:
"Miten on mieli miekkoisien,
autuaallisten ajatus?
Niinp' on mieli miekkoisien,
²⁰⁰ autuaallisten ajatus,
kuin on vellova vetonen
eli aalto altahassa.
Mitenpä poloisten mieli,
kuten allien ajatus?
²⁰⁵ Niinpä on poloisten mieli,
niinpä allien ajatus,
kuin on hanki harjun alla,
vesi kaivossa syvässä.
"Usein nyt minun utuisen,
²¹⁰ use'in, utuisen lapsen,
mieli kulkevi kulossa,
vesakoissa viehkuroivi,
nurmessa nuhaelevi,
pensahassa piehtaroivi;
²¹⁵ mieli ei tervoa parempi,
syän ei syttä valkeampi.
"Parempi minun olisi,
parempi olisi ollut
syntymättä, kasvamatta,
²²⁰ suureksi sukeumatta
näille päiville pahoille,
ilmoille ilottomille.
Oisin kuollut kuusiöisnä,
kaonnut kaheksanöisnä,
²²⁵ oisi en paljoa pitänyt:
vaaksan palttinapaloa,
pikkaraisen pientaretta,
emon itkua vähäisen,
ison vieläki vähemmän,
²³⁰ veikon ei väheäkänä."
Itki päivän, itki toisen.
Sai emo kyselemähän:
"Mitä itket, impi rukka,
kuta, vaivainen, valitat?"
²³⁵ "Sitä itken, impi rukka,
kaiken aikani valitan,
kun annoit minun poloisen,
oman lapsesi lupasit,
käskit vanhalle varaksi,
²⁴⁰ ikäpuolelle iloksi,
turvaksi tutisevalle,
suojaksi sopenkululle.
Oisit ennen käskenynnä
alle aaltojen syvien
²⁴⁵ sisareksi siikasille,
veikoksi ve'en kaloille!
Parempi meressä olla,
alla aaltojen asua
sisarena siikasilla,
²⁵⁰ veikkona ve'en kaloilla,
kuin on vanhalla varana,
turvana tutisijalla,
sukkahansa suistujalla,
karahkahan kaatujalla."
²⁵⁵ Siitä astui aittamäelle,
astui aittahan sisälle.
Aukaisi parahan arkun,
kannen kirjo kimmahutti:
löysi kuusi kultavyötä,
²⁶⁰ seitsemän sinihametta;
ne on päällensä pukevi,
varrellensa valmistavi.
Pani kullat kulmillensa,
hopeat hivuksillensa,
²⁶⁵ sinisilkit silmillensä,
punalangat päänsä päälle.
Läksi siitä astumahan
ahon poikki, toisen pitkin;
vieri soita, vieri maita,
²⁷⁰ vieri synkkiä saloja.
Itse lauloi mennessänsä,
virkki vieriellessänsä:
"Syäntäni tuimelevi,
päätäni kivistelevi.
²⁷⁵ Eikä tuima tuimemmasti,
kipeämmästi kivistä,
jotta, koito, kuolisinki,
katkeaisinki, katala,
näiltä suurilta suruilta,
²⁸⁰ ape'ilta miel'aloilta.
"Jo oisi minulla aika
näiltä ilmoilta eritä,
aikani Manalle mennä,
ikä tulla Tuonelahan:
²⁸⁵ ei mua isoni itke,
ei emo pane pahaksi,
ei kastu sisaren kasvot,
veikon silmät vettä vuoa,
vaikka vierisin vetehen,
²⁹⁰ kaatuisin kalamerehen
alle aaltojen syvien,
päälle mustien murien."
Astui päivän, astui toisen,
päivänäpä kolmantena
²⁹⁵ ennätti meri etehen,
ruokoranta vastahansa:
tuohon yöhyt yllättävi,
pimeä piättelevi.
Siinä itki impi illan,
³⁰⁰ kaikerteli kaiken yötä
rannalla vesikivellä,
laajalla lahen perällä.
Aamulla ani varahin
katsoi tuonne niemen päähän:
³⁰⁵ kolme oli neittä niemen päässä ...
ne on merta kylpemässä!
Aino neiti neljänneksi,
vitsan varpa viienneksi!
Heitti paitansa pajulle,
³¹⁰ hamehensa haapaselle,
sukkansa sulalle maalle,
kenkänsä vesikivelle,
helmet hietarantaselle,
sormukset somerikolle.
³¹⁵ Kivi oli kirjava selällä,
paasi kullan paistavainen:
kiistasi kivellen uia,
tahtoi paaelle paeta.
Sitte sinne saatuansa
³²⁰ asetaiksen istumahan
kirjavaiselle kivelle,
paistavalle paaterelle:
kilahti kivi vetehen,
paasi pohjahan pakeni,
³²⁵ neitonen kiven keralla,
Aino paaen palleassa.
Siihenpä kana katosi,
siihen kuoli impi rukka.
Sanoi kerran kuollessansa,
³³⁰ virkki vielä vierressänsä:
"Menin merta kylpemähän,
sainp' on uimahan selälle;
sinne mä, kana, katosin,
lintu, kuolin liian surman:
³³⁵ elköhön minun isoni
sinä ilmoisna ikänä
vetäkö ve'en kaloja
tältä suurelta selältä!
"Läksin rannalle pesohon,
³⁴⁰ menin merta kylpemähän;
sinne mä, kana, katosin,
lintu, kuolin liian surman:
elköhön minun emoni
sinä ilmoisna ikänä
³⁴⁵ panko vettä taikinahan
laajalta kotilahelta!
"Läksin rannalle pesohon,
menin merta kylpemähän;
sinne mä, kana, katosin,
³⁵⁰ lintu, kuolin liian surman:
elköhönp' on veikkoseni
sinä ilmoisna ikänä
juottako sotaoritta
rannalta merelliseltä!
³⁵⁵ "Läksin rannalle pesohon,
menin merta kylpemähän;
sinne mä, kana, katosin,
lintu, kuolin liian surman:
elköhönp' on siskoseni
³⁶⁰ sinä ilmoisna ikänä
peskö tästä silmiänsä
kotilahen laiturilta!
Mikäli meren vesiä,
sikäli minun veriä;
³⁶⁵ mikäli meren kaloja,
sikäli minun lihoja;
mikä rannalla risuja,
se on kurjan kylkiluita;
mikä rannan heinäsiä,
³⁷⁰ se hivusta hierottua."
Se oli surma nuoren neien,
loppu kaunihin kanasen...
Kukas nyt sanan saatantahan,
kielikerran kerrontahan
³⁷⁵ neien kuuluhun kotihin,
kaunihisen kartanohon?
Karhu sanan saatantahan,
kielikerran kerrontahan!
Ei karhu sanoa saata:
³⁸⁰ lehmikarjahan katosi.
Kukas sanan saatantahan,
kielikerran kerrontahan
neien kuuluhun kotihin,
kaunihisen kartanohon?
³⁸⁵ Susi sanan saatantahan,
kielikerran kerrontahan!
Ei susi sanoa saata:
lammaskarjahan katosi.
Kukas sanan saatantahan,
³⁹⁰ kielikerran kerrontahan
neien kuuluhun kotihin,
kaunihisen kartanohon?
Repo sanan saatantahan,
kielikerran kerrontahan!
³⁹⁵ Ei repo sanoa saata:
hanhikarjahan katosi.
Kukas sanan saatantahan,
kielikerran kerrontahan
neien kuuluhun kotihin,
⁴⁰⁰ kaunihisen kartanohon?
Jänö sanan saatantahan,
kielikerran kerrontahan!
Jänis varman vastaeli:
"Sana ei miehe'en katoa!"
⁴⁰⁵ Läksi jänis juoksemahan,
pitkäkorva piippomahan,
vääräsääri vääntämähän,
ristisuu ripottamahan
neien kuuluhun kotihin,
⁴¹⁰ kaunihisen kartanohon.
Juoksi saunan kynnykselle;
kyykistäikse kynnykselle:
sauna täynnä neitosia,
vasta käessä vastoavat:
⁴¹⁵ "Saitko, kiero, keittimiksi,
paltsasilmä, paistimiksi,
isännällen iltaseksi,
emännällen eineheksi,
tyttären välipaloiksi,
⁴²⁰ pojan puolipäiväseksi?"
Jänis saattavi sanoa,
kehräsilmä kerskaella:
"Liepä lempo lähtenynnä
kattiloihin kiehumahan!
⁴²⁵ Läksin sanan saatantahan,
kielikerran kerrontahan:
jop' on kaunis kaatununna,
tinarinta riutununna,
sortunna hopeasolki,
⁴³⁰ vyö vaski valahtanunna:
mennyt lietohon merehen,
alle aavojen syvien,
sisareksi siikasille,
veikoksi ve'en kaloille."
⁴³⁵ Emo tuosta itkemähän,
kyynelvierus vieremähän.
Sai siitä sanelemahan,
vaivainen valittamahan:
"Elkätte, emot poloiset,
⁴⁴⁰ sinä ilmoisna ikänä
tuuitelko tyttäriä,
lapsianne liekutelko
vastoin mieltä miehelähän,
niinkuin mie, emo poloinen,
⁴⁴⁵ tuuittelin tyttöjäni,
kasvatin kanasiani!"
Emo itki, kyynel vieri:
vieri vetrehet vetensä
sinisistä silmistänsä
⁴⁵⁰ poloisille poskillensa.
Vieri kyynel, vieri toinen:
vieri vetrehet vetensä
poloisilta poskipäiltä
ripe'ille rinnoillensa.
⁴⁵⁵ Vieri kyynel, vieri toinen:
vieri vetrehet vetensä
ripe'iltä rinnoiltansa
hienoisille helmoillensa.
Vieri kyynel, vieri toinen:
⁴⁶⁰ vieri vetrehet vetensä
hienoisilta helmoiltansa
punasuille sukkasille.
Vieri kyynel, vieri toinen:
vieri vetrehet vetensä
⁴⁶⁵ punasuilta sukkasilta
kultakengän kautosille.
Vieri kyynel, vieri toinen:
vieri vetrehet vetensä
kultakengän kautosilta
⁴⁷⁰ maahan alle jalkojensa;
vieri maahan maan hyväksi,
vetehen ve'en hyväksi.
Ve'et maahan tultuansa
alkoivat jokena juosta:
⁴⁷⁵ kasvoipa jokea kolme
itkemistänsä vesistä,
läpi päänsä lähtemistä,
alta kulman kulkemista.
Kasvoipa joka jokehen
⁴⁸⁰ kolme koskea tulista,
joka kosken kuohumalle
kolme luotoa kohosi,
joka luo'on partahalle
kunnas kultainen yleni;
⁴⁸⁵ kunki kunnahan kukulle
kasvoi kolme koivahaista,
kunki koivun latvasehen
kolme kullaista käkeä.
Sai käköset kukkumahan.
⁴⁹⁰ Yksi kukkui: "lemmen, lemmen!"
Toinen kukkui: "sulhon, sulhon!"
Kolmas kukkui: "auvon, auvon!"
Kuka kukkui: "lemmen, lemmen!"
Sep' on kukkui kuuta kolme
⁴⁹⁵ lemmettömälle tytölle,
meressä makoavalle.
Kuka kukkui: "sulhon, sulhon!"
Sep' on kukkui kuusi kuuta
sulholle sulottomalle,
⁵⁰⁰ ikävissä istuvalle.
Kuka kukkui: "auvon, auvon!"
Se kukkui ikänsä kaiken
auvottomalle emolle,
iän päivät itkevälle.
⁵⁰⁵ Niin emo sanoiksi virkki
kuunnellessansa käkeä:
"Elköhön emo poloinen
kauan kuunnelko käkeä!
Kun käki kukahtelevi,
⁵¹⁰ niin syän sykähtelevi,
itku silmähän tulevi,
ve'et poskille valuvi,
hereämmät herne-aarta,
paksummat pavun jyveä:
⁵¹⁵ kyynärän ikä kuluvi,
vaaksan varsi vanhenevi,
koko ruumis runnahtavi
kuultua kevätkäkösen."

1. VK 1:1, VII₄ 1724,1 - tekkee
2. VK 1:2, VII₄ 1724,2 - ajattelloo. Vrt. I₃ 1276,46 ajoni ajattelevi.
3. VKL 1:9, Kantr. I 11:3 Lähtiäni -, I₃ 1276,47 - laulamah.