Kun oli kyllin häitä juotu,
pi'etty pitoja noita,
häitä Pohjolan tuvilla,
pitoja Pimentolassa,
⁵   sanoi Pohjolan emäntä
Ilmariselle, vävylle:
"Mit' istut, isosukuinen,
maan valio, valvattelet?
Istutko ison hyvyyttä
¹⁰  vai emonko armautta
vaiko pirtin valkeutta,
naimakansan kauneutta?
"Et istu ison hyvyyttä,
et emosen armautta
¹⁵  etkä pirtin puhtautta,
naimakansan kauneutta:
istut impesi hyvyyttä,
neien nuoren armautta,
valvattisi valkeutta,
²⁰  kassapääsi kauneutta.
"Sulho, viljon veljyeni!
Vuotit viikon, vuota vielä!
Ei ole valmis valvattisi,
suorinut ikisopusi:
²⁵  puol' on päätä palmikolla,
puoli palmikoitsematta.
"Sulho, viljon veljyeni!
Vuotit viikon, vuota vielä!
Ei ole valmis valvattisi,
³⁰  suorinut ikisopusi:
yks' on hiema hiemoitettu,
toinen hiemoiteltavana.
"Sulho, viljon veljyeni!
Viikon vuotit, vuota vielä!
³⁵  Ei ole valmis valvattisi,
suorinut ikisopusi:
vast' on jalka kengitetty,
toinen kengiteltävänä.
"Sulho, viljon veljyeni!
⁴⁰  Viikon vuotit, vuota vielä!
Ei ole valmis valvattisi,
suorinut ikisopusi:
käsi on toinen kinnastettu,
toinen kinnasteltavana.
⁴⁵  "Sulho, viljon veljyeni!
Viikon vuotit, et väsynyt:
valmis on nyt valvattisi,
suoriunut sorsasesi.
"Mene jo myöten, myöty neiti,
⁵⁰  kanssa, kaupattu kananen!
Jo nyt on liittosi likellä,
kovin läsnä lähtöaika,
kun on viejä vieressäsi,
ottajaisesi ovilla:
⁵⁵  oro suitsia purevi,
reki neittä vuottelevi.
"Oltua rakas rahoihin,
käpäs kättä antamahan,
kiivas kihlan ottelohon,
⁶⁰  sormuksen sovittelohon,
ole nyt rakas rekehen,
kiivas kirjokorjasehen,
käpäs käymähän kylähän
sekä sievä lähtemähän!
⁶⁵  "Etpä äijän, nuori neiti,
kahen puolesi katsellut,
yli pääsi ymmärrellyt,
jos te'it ka'utun kaupan,
iän kaiken itkemisen,
⁷⁰  vuoet voikerrehtamisen,
kun läksit isosi koista,
siirryit syntymäsijoilta,
luota ehtoisen emosi,
kantajasi kartanoilta.
⁷⁵  "Mi oli sinun eleä
näillä taattosi tiloilla!
Kasvoit kukkana kujilla,
ahomailla mansikkana.
Nousit voille vuotehelta,
⁸⁰  maioille makoamasta,
venymästä vehnäsille,
pettäjäisille pehusta.
Kun et voinut voita syöä,
silpaisit sianlihoa.
⁸⁵  "Ei ollut huolta ollenkana,
ajatusta aioinkana:
annoit huolla honkasien,
ajatella aiaksien,
surra suolla suopetäjän,
⁹⁰  kangaskoivun kankahalla.
Itse liehuit lehtyisenä,
perhosena pyörähtelit,
marjana emosi mailla,
vaapukkana vainiolla.
⁹⁵  "Lähet nyt talosta tästä,
menet toisehen talohon,
toisehen emon alahan,
perehesen vierahasen.
Toisin siellä, toisin täällä,
¹⁰⁰ toisin toisessa talossa!
Toisin siellä torvet soivat,
toisin ukset ulvaisevat,
toisin vierevät veräjät,
sanovat saranarauat.
¹⁰⁵ "Et osaa ovissa käyä,
veräjissä vieretellä
talon tyttären tavalla;
et tunne puhua tulta
etkä liettä lämmitteä
¹¹⁰ talon miehen mieltä myöten.
"Niinkö luulit, neito nuori,
niinkö tiesit jotta luulit,
luulit yöksi lähteväsi,
päivällä paloavasi?
¹¹⁵ Etpä yöksi lähtenynnä,
etkä yöksi, et kaheksi:
jopa jou'uit viikommaksi,
kuuksi päiväksi katosit,
iäksi ison majoilta,
¹²⁰ elinajaksi emosi.
Askelt' on piha pitempi,
kynnys hirttä korkeampi
sinun toiste tullessasi,
kerran kertaellessasi."
¹²⁵ Neito parka huokaeli,
huokaeli, henkäeli;
suru syämelle panihe,
vesi silmille vetihe.
Itse tuon sanoiksi saatti:
¹³⁰ "Noinpa tiesin, noinpa luulin,
noinpa arvelin ikäni,
sanoin kaiken kasvinaian:
et sä, neiti, neiti olle
oman vanhemman varassa,
¹³⁵ oman taaton tanterilla,
vanhan maammosi majoilla.
Äskenpä olisit neiti
miehelähän mennessäsi,
kuin oisi jalka kynnyksellä,
¹⁴⁰ toinen korjassa kosijan:
oisit päätäsi pitempi,
korvallista korkeampi.
"Tuota toivoin tuon ikäni,
katsoin kaiken kasvinaian
¹⁴⁵ - vuotin kuin hyveä vuotta,
katsoin kuin kesän tuloa.
Jo nyt on toivoni toeksi,
lähtöni lähemmä saanut;
jop' on jalka kynnyksellä,
¹⁵⁰ toinen korjassa kosijan.
Enkä tuota tunnekana,
mikä muutti multa mielen:
en lähe ilolla mielin
enkä riemulla eriä
¹⁵⁵ tästä kullasta ko'ista,
iän nuoren istumasta,
näiltä kasvinkartanoilta,
ison saamilta eloilta;
lähen, hoikka, huolissani,
¹⁶⁰ ikävissäni eriän,
kuin syksyisen yön sylihin,
kevä'isen kierän päälle,
jälen jäällä tuntumatta,
jalan iskun iljangolla.
¹⁶⁵ "Miten lieki mieli muien,
mieli muien morsianten?
Tok' ei muut muretta tunne,
kanna kaihoista syäntä,
kuin kannan minä katala,
¹⁷⁰ kannan mustoa muretta,
syäntä syen näköistä,
huolta hiilenkarvallista.
"Niin on mieli miekkoisien,
autuaallisten ajatus,
¹⁷⁵ kuin keväinen päivännousu,
kevätaamun aurinkoinen.
Mitenpä minunki mieli,
minun synkeä sisuni?
On kuin laaka lammin ranta,
¹⁸⁰ kuin pimeä pilven ranta,
kuin syksyinen yö pimeä,
talvinen on päivä musta;
viel' on mustempi sitäki,
synkeämpi syksy-yötä."
¹⁸⁵ Olipa akka, askarvaimo,
talon ainoinen asuja.
Hänpä tuon sanoiksi virkki:
"Kutti, kutti, neiti nuori!
Etkö muista, kuin sanelin,
¹⁹⁰ sanelin saoinki kerroin:
elä sulho'on ihastu,
elä sulhon suumalohon,
luota silmänluontehesen,
katso jalkoihin jaloihin!
¹⁹⁵ Sulovasti suun pitävi,
silmät luopi luopuisasti,
vaikka lempo leukaluissa,
surma suussansa asuisi.
"Noinpa aina neittä neuvoin,
²⁰⁰ orpanaistani opastin:
kun tulevi suuret sulhot,
suuret sulhot, maan kosijat,
sinä vastahan sanele
ja puhele puoleltasi,
²⁰⁵ sanele sanalla tuolla,
lausu tuolla lausehella:
'Ei minusta ollekana,
ollekana, lienekänä
miniäksi vietävätä,
²¹⁰ orjaksi otettavata.
Ei neiti minun näköinen
osaa orjana eleä,
muista ei mukihin mennä,
olla aina alla kynsin.
²¹⁵ Toinen kun sanan sanoisi,
minä kaksi vastoaisin;
kun tulisi tukkahani,
hairahtaisi hapsihini,
tukastani tuivertaisin,
²²⁰ hapsistani haivertaisin.'
"Et sinä sitä totellut,
et kuullut minun sanoa.
Käeten kävit tulehen,
tieten tervan keittehesen;
²²⁵ riensihit revon rekehen,
läksit karhun kantasille,
revon reessänsä veteä,
karhun kauas kannatella,
ikiorjaksi isännän,
²³⁰ aikaorjaksi anopin.
"Läksit kouluhun kotoa,
piinahan ison pihoilta.
Kova on koulu käyäksesi,
piina pitkä ollaksesi:
²³⁵ siell' on ohjat ostettuna,
varustettu vankirauat,
ei ketänä muuta vasten,
vasten on vaivaista sinua.
"Kohta saat kokea, koito,
²⁴⁰ kokea, kovaosainen,
apen luista leukaluuta,
anopin kivistä kieltä,
ky'yn kylmiä sanoja,
naon niskan-nakkeloita.
²⁴⁵ "Kuules, neiti, kuin sanelen,
kuin sanelen, kuin puhelen!
Olit kukkana kotona,
ilona ison pihoilla:
iso kutsui kuutamaksi,
²⁵⁰ emo päivänpaisteheksi,
veikkosi vesivaloksi,
siskosi siniveraksi.
Menet toisehen talohon,
vierahan emän alahan:
²⁵⁵ ei vieras emosen verta,
vaimo toinen tuojan verta!
Harvoin vieras siivoin sinkui,
harvoin oike'in opetti:
appi haukkuvi havuiksi,
²⁶⁰ anoppisi ahkioksi,
kyty kynnysportahiksi,
nato naisien pahoiksi.
"Äsken sie hyvä olisit,
äsken kerta kelpoaisit:
²⁶⁵ utuna ulos menisit,
savuna pihalle saisit,
lehtisenä lenteleisit,
kipunoina kiiättäisit.
"Et ole lintu lentäjäksi
²⁷⁰ etkä lehti liehujaksi,
et kipuna kiitäjäksi,
savu saajaksi pihalle.
"Voi neiti, sisarueni!
Jo nyt vaihoit, minkä vaihoit!
²⁷⁵ Vaihoit armahan isosi
appehen ani paha'an,
vaihoit ehtoisen emosi
anoppihin ankarahan!
Vaihoit viljon veljyesi
²⁸⁰ kyyttäniskahan kytyhyn,
vaihoit siskosi siveän
naljasilmähän natohon!
Vaihoit liinavuotehesi
nokisihin nuotioihin,
²⁸⁵ vaihoit valkeat vetesi
likaisihin lietehisin,
vaihoit hiekkarantasesi
mustihin muraperihin!
Vaihoit armahat ahosi
²⁹⁰ kanervikkokankahisin,
vaihoit marjaiset mäkesi
kaskikantoihin kovihin!
"Niinkö luulit, neito nuori,
niinkö, kasvava kananen:
²⁹⁵ huolet loppui, työt väheni
tämän illan istumilla,
maata sinne vietäväsi,
unille otettavasi?
"Eip' on maata vieäkänä,
³⁰⁰ unille otetakana:
vasta valvoa pitävi,
vasta huolta hoivatahan,
ajatusta annetahan,
pannahan pahoa mieltä.
³⁰⁵ "Kunis huiskit hunnutoinna,
sinis huiskit huoletoinna:
kunis liikuit liinatoinna,
liikuit liioitta suruitta.
Äsken huntu huolta tuopi,
³¹⁰ palttina pahoa mieltä,
liina liikoja suruja,
pellava perättömiä.
"Mikäs neitosen kotona!
Niin neito ison kotona,
³¹⁵ kuin kuningas linnassansa,
yhtä miekkoa vajoa.
Toisin tuon miniä raukan!
Niin miniä miehelässä,
kuin vanki Venäehellä,
³²⁰ yhtä vahtia vajoa.
"Teki työtä työn ajalla,
väänti hartian väellä,
hipiä hi'en väessä,
otsa vaahen valkeassa.
³²⁵ Kun tulevi toinen aika,
niin tulehen tuomitahan,
ajetahan ahjoksehen,
sen kätehen käsketähän.
"Piteä hänen pitäisi,
³³⁰ piteä, piloisen piian,
lohen mieli, kiiskin kieli,
lammin ahvenen ajatus,
suu sären, salakan vatsa,
meriteiren tieto saa'a.
³³⁵ "Eipä tieä yksikänä,
ymmärrä yheksänkänä
emon tuomista tytöistä,
vanhempansa vaalimista,
mistä syöjä syntynevi,
³⁴⁰ kaluaja kasvanevi,
lihan syöjä, luun purija,
tukan tuulelle jakaja,
hapsien hajottelija,
ahavalle anneksija.
³⁴⁵ "Itke, itke, neiti nuori!
Kun itket, hyvinkin itke!
Itke kourin kyynelesi,
kahmaloin haluvetesi,
pisaret ison pihoille,
³⁵⁰ lammit taaton lattioille,
itke tulville tupanen,
siltalauat lainehille!
Kun et itke itkettäissä,
itket toiste tullessasi,
³⁵⁵ kun tulet ison kotihin,
kun löyät isosi vanhan
saunahan savuttunehen
kuiva vasta kainalossa.
"Itke, itke, neiti nuori!
³⁶⁰ Kun itket, hyvinkin itke!
Kun et itke itkettäissä,
itket toiste tullessasi,
kun tulet emon kotihin,
kun löyät emosi vanhan
³⁶⁵ läävähän läkähtynehen,
kuollehen kupo sylihin.
"Itke, itke, neiti nuori!
Kun itket, hyvinkin itke!
Kun et itke itkettäissä,
³⁷⁰ itket toiste tullessasi,
kun tulet tähän kotihin,
löyät veikkosi verevän
kujahan kukistunehen,
kartanolle kaatunehen.
³⁷⁵ "Itke, itke, neiti nuori!
Kun itket, hyvinkin itke!
Kun et itke itkettäissä,
itket toiste tullessasi,
kun tulet tähän talohon,
³⁸⁰ löyät siskosi siveän
sotkutielle sortunehen
vanha karttu kainalossa."
Neito parka huokaeli,
huokaeli, henkäeli.
³⁸⁵ Itse loihen itkemähän,
vierähti vetistämähän.
Itki kourin kyyneleitä,
kahmaloin haluvesiä
ison pestyille pihoille,
³⁹⁰ lammit taaton lattialle.
Siitä tuon sanoiksi virkki,
itse lausui ja pakisi:
"Hoi sisaret, sirkkuseni,
entiset ikätoverit,
³⁹⁵ kaikki kasvinkumppalini!
Kuulkottenpa, kuin sanelen!
En nyt tuota tunnekana,
mikä lienehe minulle
iskennä tämän ikävän,
⁴⁰⁰ tämän huolen hoivannunna,
tämän kaihon kantanunna,
murehen mukaellunna.
"Toisin tiesin, toisin luulin,
toisin toivotin ikäni:
⁴⁰⁵ käkesin käkenä käyä,
kukahella kukkuroilla
näille päivin päästyäni,
näille tuumin tultuani.
Enpä nyt käkenä käyne,
⁴¹⁰ kukahelle kukkuroilla:
olen kuin alli aallokossa,
tavi laajalla lahella
uiessa vilua vettä,
vettä jäistä järkyttäissä.
⁴¹⁵ "Voi isoni, voi emoni,
voi on valtavanhempani!
Minnekä minua loitte,
kunne kannoitte katalan
nämät itkut itkemähän,
⁴²⁰ nämät kaihot kantamahan,
nämät huolet huolimahan
ja surut sureksimahan?
"Mahoit ennen, maammo rukka,
mahoit, kaunis kantajani,
⁴²⁵ armas maion-antajani,
ihana imettäjäni,
kapaloia kantosia,
pestä pieniä kiviä,
kuin pesit tätä tytärtä,
⁴³⁰ kapalojit kaunoistasi
näille suurille suruille,
ape'ille miel'aloille!
"Moni muualla sanovi,
usea ajattelevi:
⁴³⁵ ei ole huolta hurnakolla,
ajatusta aioinkana.
Elkätte, hyvät imeiset,
elkätte sitä sanoko!
Enemp' on minulla huolta,
⁴⁴⁰ kuin on koskessa kiviä,
pajuja pahalla maalla,
kanervia kankahalla.
Hepo ei jaksaisi veteä,
rautakisko kingotella
⁴⁴⁵ ilman luokin lekkumatta,
vempelen värisemättä
noita, hoikan, huoliani,
mustia mure'itani."
Lauloi lapsi lattialta,
⁴⁵⁰ kasvavainen karsinasta:
"Mitä neien itkemistä,
suuresti sureksimista!
Anna huolia hevosen,
murehtia mustan ruunan,
⁴⁵⁵ rautasuisen surkutella,
suuripäisen päivitellä!
Hevosell' on pää parempi,
pää parempi, luu lujempi,
kaulan kaari kantavampi,
⁴⁶⁰ koko ruumis runsahampi.
"Ei ole itettäviä,
suuresti surettavia.
Ei sinua suolle vieä,
ojavarrellen oteta:
⁴⁶⁵ vievät viljamättähältä,
vievät vielä viljemmälle;
ottavat oluttuvilta,
ottavat oluemmille.
"Kun katsot kupehellesi,
⁴⁷⁰ oikealle puolellesi,
onpa sulho suojassasi,
mies verevä vieressäsi!
Hyvä mies, hyvä hevonen,
talon kanta kaikenlainen;
⁴⁷⁵ pyyhyet pyräjämässä,
vempelellä vieremässä,
rastahat iloitsemassa,
rahkehilla laulamassa;
kuusi kullaista käkeä
⁴⁸⁰ änkilöillä lekkumassa,
seitsemän siniotusta
reen kokalla kukkumassa.
"Ellös olko milläkänä,
emon tuoma, tuollakana!
⁴⁸⁵ Et panna pahenemahan,
pannahan paranemahan,
miehen kyntäjän kylelle,
vakoajan vaipan alle,
leivän saajan leuan alle,
⁴⁹⁰ kalan saajan kainalohon,
hirven hiihtäjän hikehen,
karhun saajan saunasehen.
"Miehen sait mitä jaloimman,
urohia uhke'imman:
⁴⁹⁵ ei sen jouset jouten olle,
viinet vaarnoilla venyne;
koirat ei ne koissa maanne,
pennut pehkuilla levänne.
"Kolmasti tänä keväinä
⁵⁰⁰ aivan aika-huomenessa
nousi nuotiotulelta,
havasi havusijalta;
kolmasti tänä keväinä
kaste on silmille karisnut,
⁵⁰⁵ havut päänsä harjaellut,
varvat vartalon sukinut.
"Mies on joukon jou'uttaja,
uros karjan kasvattaja.
Onpa tällä sulhollamme
⁵¹⁰ korvet koivin kulkevia,
särkät säärin juoksevia,
noropohjan noutavia:
sata on sarven kantajata,
tuhat tuojoa utaren;
⁵¹⁵ aumoja joka aholla,
purnuja joka purolla,
lepikköiset leipämaina,
ojavieret ohramaina,
karivieret kauramaina,
⁵²⁰ vesivieret vehnämaina,
kaikki rauniot rahoina,
kivet pienet penninkinä."

1. VK 1:1, VII₄ 1724,1 - tekkee
2. VK 1:2, VII₄ 1724,2 - ajattelloo. Vrt. I₃ 1276,46 ajoni ajattelevi.
3. VKL 1:9, Kantr. I 11:3 Lähtiäni -, I₃ 1276,47 - laulamah.