Siitä seppo Ilmarinen,
takoja iän-ikuinen,
itse tungeikse tupahan,
kaivaikse katoksen alle.
⁵   Tuotihin simoa tuoppi,
mettä kannu kannettihin
seppo Ilmarin kätehen.
Seppo tuon sanoiksi virkki:
"En ennen sinä ikänä,
¹⁰  kuuna kullan valkeana
juone näitä juomisia,
kuin ma saan nähä omani,
onko valmis valvattini,
valmis valvateltavani."
¹⁵  Tuop' on Pohjolan emäntä
sanan virkkoi, noin nimesi:
"Vaiv' on suuri valvatissa,
vaiva valvateltavassa:
jalk' on kesken kenkimistä,
²⁰  toinen vieläki kesempi.
Äsken on valmis valvattisi,
oike'in otettavasi,
kun sa kynnät kyisen pellon,
käärmehisen käännättelet
²⁵  ilman auran astumatta,
vaarnojen värisemättä.
Senpä Hiisi ennen kynti,
Lempo varsinki vakoili
vaarnasilla vaskisilla,
³⁰  auralla tuliterällä;
oma poikani poloinen
heitti kesken kyntämättä."
Silloin seppo Ilmarinen
meni neitonsa tupahan.
³⁵  Itse tuon sanoiksi virkki:
"Yön tyttö, hämärän neito!
Muistatko ajan mokoman,
kun kuvasin uuen sammon,
kirjokannen kalkuttelin?
⁴⁰  Sie vannoit ikivalasi
eessä julkisen Jumalan,
alla kasvon kaikkivallan,
tullaksesi toivottelit mulle,
miehelle hyvälle,
⁴⁵  ikuiseksi ystäväksi,
kainaloiseksi kanaksi:
nyt ei äiti annakana,
työnnä mulle tyttöänsä
kyntämättä kyisen pellon,
⁵⁰  käärmehisen kääntämättä."
Antoi morsian apua,
työnti neito neuvokkia:
"Ohoh seppo Ilmarinen,
takoja iän-ikuinen!
⁵⁵  Aura kultainen kuvoa,
hope'inen huolittele!
Sillä kynnät kyisen pellon,
käärmehisen käännättelet."
Tuop' on seppo Ilmarinen
⁶⁰  kullan ahjohon asetti,
hopeansa lietsimehen,
tuosta aurasen takovi.
Takoi rautaiset talukset,
teräksiset säärystimet,
⁶⁵  ne on päällensä pukevi,
säärillensä säätelevi;
rautapaitahan paneikse,
teräsvöihin vyöteleikse,
otti rautarukkasensa,
⁷⁰  nouti kintahat kiviset.
Sai siitä tulisen ruunan,
valjasti hyvän hevosen,
läksi pellon kynnäntähän,
vainion vakoantahan.
⁷⁵  Näki päitä pyöriviä,
raivoja ratisevia.
Sanovi sanalla tuolla:
"Hoi mato, Jumalan luoma!
Kuka nosti nokkoasi,
⁸⁰  kenpä käski ja kehoitti
päätä pystössä piteä,
kaulan vartta kankeata?
Pois nyt tieltä poikellaite,
tungeite kulohon, kurja,
⁸⁵  alas kursohon kuoite,
heilauta heinikkohon!
Josp' on tuolta pääsi nostat,
Ukko pääsi särkenevi
nuolilla teräsnenillä,
⁹⁰  rakehilla rautaisilla."
Siitä kynti kyisen pellon,
akoeli maan matoisen,
nosti kyitä kynnökselle,
käärmehiä käännökselle.
⁹⁵  Sanoi tuolta tultuansa:
"Jo nyt kynnin kyisen pellon,
vakoelin maan matoisen,
käärmehisen käännättelin.
Joko tyttö työnnetähän,
¹⁰⁰ annetahan ainoiseni?"
Tuop' on Pohjolan emäntä
sanan virkkoi, noin nimesi:
"Äsken neiti annetahan,
tyttö täältä työnnetähän,
¹⁰⁵ kun sa tuonet Tuonen karhun,
suistanet suen Manalan
tuolta Tuonelan salosta,
Manalan majan periltä;
sata on saanut suistamahan,
¹¹⁰ tullut ei yhtänä takaisin."
Siitä seppo Ilmarinen
meni neitonsa tupahan.
Sanan virkkoi, noin nimesi:
"Työ minulle määrättihin:
¹¹⁵ suistoa suet Manalan,
Tuonen karhut tuoakseni
tuolta Tuonelan salosta,
Manalan majan periltä."
Antoi morsian apua,
¹²⁰ työnti neito neuvokkia:
"Ohoh seppo Ilmarinen,
takoja iän-ikuinen!
Teräksestä tehkös suitset,
päitset rauasta rakenna
¹²⁵ yhellä vesikivellä,
kolmen kosken kuohumilla!
Niillä tuonet Tuonen karhut,
suistanet suet Manalan."
Siitä seppo Ilmarinen,
¹³⁰ akoja iän-ikuinen,
teräksestä suitti suitset,
päitset rauasta rakenti
yhellä vesikivellä,
kolmen kosken kuohumilla.
¹³⁵ Kävi siitä suistamahan;
itse noin sanoiksi virkki:
"Ututyttö Terhenetär!
Seulo seulalla utua,
terhenistä tepsuttele
¹⁴⁰ viljan vierimäsijoille,
jottei kuule kulkevaksi
eik' on eestäni pakene!"
Sai sutosen suitsi-suuhun,
karhun rautakahlehesen
¹⁴⁵ tuolta Tuonen kankahalta,
sinisen salon sisästä.
Sanoi tuolta tultuansa:
"Anna, akka, tyttäresi!
Jo olen tuonut Tuonen karhun,
¹⁵⁰ suistanut suen Manalan."
Tuop' on Pohjolan emäntä
sanan virkkoi, noin nimesi:
"Äsken alli annetahan,
sinisotka suoritahan,
¹⁵⁵ kun saat suuren suomuhauin,
liikkuvan kalan lihavan,
tuolta Tuonelan joesta,
Manalan alantehesta
ilman nuotan nostamatta,
¹⁶⁰ käsiverkon kääntämättä.
Sata on saanut pyytämähän,
tullut ei yhtänä takaisin."
Jopa tuskiksi tulevi,
läylemmäksi lankeavi.
¹⁶⁵ Meni neitonsa tupahan,
itse tuon sanoiksi virkki:
"Työ minulle määrättihin
aina entistä parempi:
saa'a suuri suomuhauki,
¹⁷⁰ liikkuva kala lihava,
Tuonen mustasta joesta,
Manalan ikipurosta
verkotoinna, nuotatoinna,
ilman muutta pyy'yksettä."
¹⁷⁵ Antoi morsian apua,
työnti neito neuvokkia:
"Ohoh seppo Ilmarinen!
Ellös olko milläskänä!
Taop' on tulinen kokko,
¹⁸⁰ vaakalintu valke'inen!
Sillä saanet suuren hauin,
liikkuvan kalan lihavan,
Tuonen mustasta joesta,
Manalan alantehesta."
¹⁸⁵ Se on seppo Ilmarinen,
takoja iän-ikuinen,
takovi kokon tulisen,
vaakalinnun valke'isen;
kourat rauasta kuvasi,
¹⁹⁰ teräksestä temmottimet,
siiviksi venehen vieret.
Itse siiville yleni,
selkähän sijoittelihe,
kokon kynkkäluun nenille.
¹⁹⁵ Siitä neuvoi kokkoansa,
vaakalintua varoitti:
"Kokkoseni, lintuseni!
Menes lennä, kunne käsken:
Tuonen mustalle joelle,
²⁰⁰ Manalan alantehelle!
Iske suuri suomuhauki,
liikkuva kala lihava!"
Tuo kokko, komea lintu,
lenteä lekuttelevi;
²⁰⁵ lenti hauin pyyäntähän,
hirmuhampahan hakuhun,
tuonne Tuonelan joelle,
Manalan alantehelle.
Yksi siipi vettä viisti,
²¹⁰ toinen taivasta tapasi,
kourat merta kuopaeli,
nokka luotoja lotaisi.
Siitä seppo Ilmarinen
lähtevi haroamahan
²¹⁵ tuota Tuonelan jokea,
kokko luona vahtimahan.
Vetehinen veestä nousi,
koppoi kiinni Ilmarisen.
Kokko niskahan kohahti,
²²⁰ Vetehisen päätä väänti,
polki päätä pohjemmaksi,
kohti mustia mutia.
Jo tulevi Tuonen hauki,
ve'en koira vengottavi.
²²⁵ Ei ole hauki pienen pieni
eikä hauki suuren suuri:
kieli kahta kirvesvartta,
hampahat haravan varren,
kita kolmen kosken verta,
²³⁰ selkä seitsemän venehen.
Tahtoi seppoa tavata,
syöä seppo Ilmarisen.
Tuli kokko kouotellen,
isketellen ilman lintu.
²³⁵ Eik' ole kokko pienen pieni
eikä aivan suuren suuri:
suu sen on satoa syltä,
kita kuusi koskellista,
kieli kuutta keihäsvartta,
²⁴⁰ kynnet viittä viikatetta.
Keksi suuren suomuhauin,
liikkuvan kalan lihavan,
iskevi kaloa tuota,
vasten suomuja sukaisi.
²⁴⁵ Silloin suuri suomuhauki,
liikkuja kala lihava,
painavi kokon kynimen
alle selvien vesien.
Niin kokko kohotteleikse,
²⁵⁰ ilmahan ylenteleikse:
nosti mustia muria
päälle selvien vesien.
Liiteleikse, laateleikse;
toki toisesti kokevi.
²⁵⁵ Yhen iski kynsiänsä
hauin hirmun hartioihin,
ve'en koiran koukkuluihin;
toisen iski kynsiänsä
vuorehen teräksisehen,
²⁶⁰ rautaisehen kalliohon.
Kilpestyi kivestä kynsi,
kalpistihe kalliosta:
jo hauki sukeltelihe,
ve'en venkale vetihe
²⁶⁵ kynsistä kokon kynimen,
vaakalinnun varpahista,
- jälet kynnen kylkiluilla,
halennehet hartioilla.
Siitä kokko rautakoura
²⁷⁰ kivastihe vielä kerran;
siivet välkkyi valkeana,
silmät selvänä tulena:
saip' on hauin kynsihinsä,
ve'en koiran kourihinsa.
²⁷⁵ Nosti suuren suomuhauin,
ve'en venkalan veälti
alta aaltojen syvien
päälle selvien vesien.
Niinp' on kokko rautakoura
²⁸⁰ kerrallansa kolmannella
toki saapi Tuonen hauin,
liikkuvan kalan lihavan,
tuosta Tuonelan joesta,
Manalan alantehesta:
²⁸⁵ ei vesi ve'elle tullut
hauin suuren suomuloista,
ilma ei ilmalle hajaisnut
kokon suuren höyhenistä.
Siitä kokko rautakoura
²⁹⁰ kantoi suuren suomuhauin
oksalle omenatammen,
päähän lakkapään petäjän.
Siinä maisteli makua,
viilti halki hauin vatsan,
²⁹⁵ riipoeli rintapäätä,
pään on varsin poikki pahkoi.
Sanoi seppo Ilmarinen:
"Oi sinua, kurja kokko!
Mikä lienet lintujasi,
³⁰⁰ ku ollet otuksiasi,
kun nyt maistelit makua,
viillit halki hauin vatsan,
kanssa riivoit rintapäätä,
pään on varsin poikki pahkoit!"
³⁰⁵ Tuop' on kokko rautakoura
siitä syäntyi lentämähän.
Ylös ilmahan kohosi
pitkän pilven rannan päälle:
pilvet liikkui, taivot naukui,
³¹⁰ ilman kannet kallistihe,
katkesi Ukolta kaari,
kuulta sarviset sakarat.
Siitä seppo Ilmarinen
itse kantoi pään kaloa
³¹⁵ anopille antehiksi.
Sanan virkkoi, noin nimesi:
"Tuoss' onpi ikuinen tuoli
hyvän Pohjolan tupahan."
Siitä tuon sanoiksi virkki,
³²⁰ itse lausui ja pakisi:
"Jo nyt kynnin kyiset pellot,
vakoelin maat matoiset,
suistelin suet Manalan,
Tuonen karhut kahlestutin;
³²⁵ sain on suuren suomuhauin,
liikkuvan kalan lihavan,
tuosta Tuonelan joesta,
Manalan alantehesta.
Joko nyt neiti annetahan,
³³⁰ tyttö täältä työnnetähän?"
Sanoi Pohjolan emäntä:
"Pahoinpa sinäki laait,
kun sa päätä poikki pahkoit,
laskit halki hauin vatsan,
³³⁵ vielä riivoit rintapäätä,
kanssa maistelit makua."
Silloin seppo Ilmarinen
itse tuon sanoiksi virkki:
"Ei saalis viatta saa'a
³⁴⁰ paikoilta paremmiltana,
saati Tuonelan joesta,
Manalan alantehesta.
Joko on valmis valvattini,
valmis valvateltavani?"
³⁴⁵ Sanoi Pohjolan emäntä,
itse lausui ja nimesi:
"Jo on valmis valvattisi,
valmis valvateltavasi!
Annettava on alliseni,
³⁵⁰ sorsaseni suorittava
Ilmariselle sepolle
ikuiseksi istujaksi,
polviseksi puolisoksi,
kainaloiseksi kanaksi."
³⁵⁵ Olipa lapsi lattialla.
Lauloi lapsi lattialta:
"Jo tuli tuville näille
liika lintu linnahamme.
Lenti kokko koillisesta,
³⁶⁰ halki taivahan havukka;
siipi iski ilman äärtä,
toinen lainetta lakaisi,
pursto merta pyyhätteli,
päähyt taivoa tapasi.
³⁶⁵ Katseleikse, käänteleikse,
liiteleikse, laateleikse;
liiti miesten linnan päälle,
nokalla kolistelevi;
miesten linna rautakatto:
³⁷⁰ ei siihen sisälle pääsnyt.
"Katseleikse, käänteleikse,
liiteleikse, laateleikse.
Liiti naisten linnan päälle,
nokalla kolistelevi;
³⁷⁵ naisten linna vaskikatto:
ei siihen sisälle pääsnyt.
"Katseleikse, käänteleikse,
liiteleikse, laateleikse.
Liiti neitten linnan päälle,
³⁸⁰ nokalla kolistelevi;
neitten linna liinakatto:
jo siihen sisälle pääsi!
"Liiti linnan patsahalle,
siitä laskihe laelle;
³⁸⁵ liikahutti linnan lauan,
istui linnan ikkunalle,
seinälle selinäsulka,
satasulka salvoimelle.
"Katselevi kassapäitä,
³⁹⁰ tukkapäitä tunnusteli,
neitiparvesta parasta,
kassapäistä kaunihinta,
hele'intä helmipäistä,
kukkapäistä kuuluisinta.
³⁹⁵ "Siitä kokko kouraisevi,
havulintu haivertavi:
iski parvesta parahan,
sorsajoukosta somimman,
hele'immän, hempe'immän,
⁴⁰⁰ verevimmän, valke'imman.
Senpä iski ilman lintu,
kynsi pitkä piirrällytti,
ku oli pysty pään piolta
sekä varrelta valittu,
⁴⁰⁵ sulkasiltahan sulavin,
hienukaisin höyheniltä."
Siitä Pohjolan emäntä
sanan virkkoi, noin nimesi:
"Mistä tiesit, teltamoinen,
⁴¹⁰ kuulit, kultainen omena,
tämän neien kasvavaksi,
tukan liina liikkuvaksi?
Huohtiko hopeat neien,
neien kullat sinne kuului,
⁴¹⁵ sinne paistoi meiän päivät,
meiän kuuhuet kumotti?"
Lausui lapsi lattialta,
vasta kasvava karehti:
"Siitä tiesi teltamoinen,
⁴²⁰ onnen myyrä tien osasi
neien kuuluhun kotihin,
kaunihisen kartanohon:
hyvä oli isosta huuto
laivan suuren laskennalta,
⁴²⁵ emosta sitäi parempi
leivän paksun paistannalta,
vehnäleivän leivonnalta,
vierahan ravitsennalta.
"Siitä tiesi teltamoinen,
⁴³⁰ äkkioutoinen älysi
neien nuoren nousneheksi,
impyen ylenneheksi:
kun kävi pihatse kerran,
astui aittojen alatse
⁴³⁵ varsin aamulla varahin,
aivan aika-huomenessa,
noki nousi nuoraisesti,
savu paksusti pakeni
neien kuulusta ko'ista,
⁴⁴⁰ kasvavaisen kartanosta;
neiti oli itse jauhamassa,
kivenpuussa kiikkumassa:
kivenpuu käkenä kukkui,
laklana kiven lapatta,
⁴⁴⁵ kiven siili sirkkusena,
kivi helmenä heläsi.
"Kävi siitä toisen kerran,
astui pellon pientaretse:
neiti oli mataramaalla,
⁴⁵⁰ keikkui keltakankahilla,
paineli punapatoja,
keitti keltakattiloita.
"Kävi kerran kolmannenki
neien akkunan alatse,
⁴⁵⁵ kuuli neitosen kutovan,
pirta käessä piukkoavan:
sukkulainen suikahteli
kuin kärppä kiven kolossa,
pirkaeli pirran pii'it
⁴⁶⁰ kuin on tikka puun kylessä,
käärilauta käännähteli
kuin orava oksapuussa."
Siitä Pohjolan emäntä
sanan virkkoi, noin nimesi:
⁴⁶⁵ "Kutti, kutti, neitoseni!
Enkö jo sanonut aina:
elä kuusissa kukahu,
elä laula laksoloissa,
näytä kaulan kaarevuutta,
⁴⁷⁰ käsivarren valkeutta,
ripeyttä rinnan nuoren,
muun on muo'on muhkeutta!
"Kaiken syystä syyättelin,
keikutin tämän kesosen,
⁴⁷⁵ jop' on kerkeän keväimen,
jopa toisen toukoaian:
laatiomme piilopirtti,
pienet piiloikkunaiset,
neien kangasta kutoa,
⁴⁸⁰ neljin niisin niukutella,
ettei kuule Suomen sulhot,
Suomen sulhot, maan kosijat!"
Lausui lapsi lattialta,
kaksiviikkoinen kajahui:
⁴⁸⁵ "Helppo on hepo salata,
sorajouhi suojaella,
paha on neitonen salata,
hivus pitkä piilotella.
Laatisit kivisen linnan
⁴⁹⁰ keskelle meren seläistä
siellä piikoja pi'ellä,
kanojasi kasvatella,
eip' on piile piiat siellä,
eipä impyet ylene,
⁴⁹⁵ ettei pääse suuret sulhot,
suuret sulhot, maan kosijat,
miehet pystyisin kypärin,
heposet teräskape'in."
Itse vanha Väinämöinen
⁵⁰⁰ alla päin, pahoilla mielin
kotihinsa kulkiessa
sanan virkkoi, noin nimesi:
"Voi minua, mies kuluista,
kun en tuota tuntenunna,
⁵⁰⁵ naia nuorella iällä,
etsiä elon ajalla!
Kaikkiansa se katuvi,
joka nuorta naimistansa,
lasna lapsen saamistansa,
⁵¹⁰ pienenä perehtimistä."
Siinä kielti Väinämöinen,
epäsi suvantolainen
vanhan nuorta noutamasta,
kaunista käkeämästä;
⁵¹⁵ kielti uimasta uhalla,
veikan vettä soutamasta,
kilvoin neittä kosjomasta
toisen, nuoremman keralla.

1. VK 1:1, VII₄ 1724,1 - tekkee
2. VK 1:2, VII₄ 1724,2 - ajattelloo. Vrt. I₃ 1276,46 ajoni ajattelevi.
3. VKL 1:9, Kantr. I 11:3 Lähtiäni -, I₃ 1276,47 - laulamah.